Vuosiraportin kuvaus

Tavoite

Vuosiraportin tavoitteena on antaa lukijalle monipuolinen kuva VR Groupin toiminnasta vuonna 2019. Vuosiraportti kertoo VR Groupin taloudellisesta tuloksesta ja liiketoimintojen kehityksestä. Vuosiraportti kuvaa myös konsernin vastuullisen toiminnan sitoumuksia ja periaatteita sekä saavutettuja tuloksia ja tulevaisuuden näkymiä.

Vuosiraportti 2019 julkaistaan sähköisessä muodossa suomeksi VR Groupin internetsivuilla. Vuosiraportti sisältää erillisen hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös -raportin, palkka- ja palkkioselvityksen, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä GRI-sisältöindeksin, jotka löytyvät verkkoraportin sisältä.

Vuosiraporttiin sisältyvät VR-Yhtymä Oy:n selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemista koskeva selvitys noudattavat Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n vuonna 2015 antaman Hallinnointikoodin (Corporate Governance 2015) mukaista raportointia koskevaa ohjeistusta. Vastuullisuusraportoinnin viitekehyksenä on sovellettu Global Reporting Initiativen (GRI) -standardeja. VR Group on oman arvionsa mukaan soveltanut raportointiohjeita Core-tason mukaisesti. Vuoden 2019 vastuullisuusraporttia ei ole varmennettu.

Aikaisemmin julkaistut raportit

VR Group julkaisee vuosiraportin vuosittain. Vuosiraportteja on julkaistu yhtäjaksoisesti vuosina 2009–2019. Ennen vuotta 2009 konserni julkaisi vuosittain vuosikertomuksen. Tämän kertomuksen lisäksi vuosina 2005, 2007 ja 2008 julkaistiin myös erillinen vastuullisuusraportti, ja ennen vuotta 2005 ympäristöraportti joka toinen vuosi.

Kohderyhmät

VR Groupin vuosiraportti on tarkoitettu kaikille VR Groupin sidosryhmille. Monet raportin osa-alueet on suunnattu ensisijaisesti päättäjille, viranomaisille sekä konsernin yritys- ja henkilöasiakkaille.

Rajaukset ja laskentarajat

Vuosiraportin tiedot ovat tilikaudelta 2019. Vuosiraportti kattaa kaikki VR Groupin liiketoiminnot.

Vastuullisuuden tunnusluvuissa ei ole mukana VR Transpointin maantielogistiikan kansainvälisiä toimintoja. VR:n matkustajaliikenteeseen kuuluvista Pohjolan Liikenteestä ja Avecrasta sekä VR Transpointin maantielogistiikasta raportoidaan vastuullisuuden tunnusluvuissa ne tiedot, jotka voidaan kerätä tällä hetkellä käytössä olevilla järjestelmillä. Tämä ei vaikuta olennaisesti konsernin ja tytäryhtiöiden tietoihin tai niiden vertailukelpoisuuteen.

Ympäristötunnusluvuissa on mukana vain konsernin Suomen toimintojen tiedot.

VR Groupin vastuullisuusraportissa alihankkijoiden toimintoja koskevia tietoja ei raportoida. Ainoastaan polttoaineen kulutusluvuissa on mukana VR Transpointin maantielogistiikan alihankkijoiden käyttämä polttoaine, koska maantielogistiikan liikenne tapahtuu alihankkijoiden kalustolla.

Vuosiraportissa ei käsitellä Väyläviraston tai Liikenne- ja viestintäviraston (Traficom) toimialueelle kuuluvia asioita, kuten valtion rataverkkoa tai sen kehittämistä ja ylläpitoa.

Lähteet

Vuosiraportin tietojen kokoamiseen osallistuu useita henkilöitä kaikilta VR Groupin liiketoiminta-alueilta, palveluyksiköistä sekä vastuullisuuden eri osa-alueilta. Työtä ohjaa vuosiraportin projektiryhmä. Vuosiraportti esitellään konsernin hallitukselle ja hallintoneuvostolle.

Vuosiraportin tiedot on kerätty useista lähteistä. Taloudellisen vastuun tiedot perustuvat tilintarkastettuun ja vahvistettuun tilinpäätökseen. Henkilöstöä koskevat tunnusluvut perustuvat konsernin henkilöstötilastoihin. Turvallisuuden tunnusluvut perustuvat VR Groupin sisäisen turvallisuusraportointijärjestelmän (TUTTI) tietoihin.

Ympäristöluvut perustuvat energian kulutuksen ja jätteiden osalta osin toimintayksiköiltä kerättyihin seurantatietoihin ja osin toimittajien raportteihin ja laskutukseen. Liikenteen päästötietojen laskennassa on käytetty VTT:n Lipasto-laskentamallin tietoja. Sähkön alkuperä ja sähköntuotannossa käytettävät energialähteet perustuvat sähköntoimittajien tietoihin.

Johtamista on kuvattu vastuualuekohtaisissa toimintapolitiikoissa ja -ohjeissa.