VR Transpoint solmi varastopalvelusopimuksen PACCOR Finlandin kanssa

16.01.2012 07:55
VR Transpoint ja PACCOR Finland Oy ovat solmineet varastopalvelusopimuksen. PACCOR Finland Oy myy Hämeenlinnan tehtaiden varastoliiketoiminnan nykyisissä tiloissaan VR Transpointille. Liiketoiminnan kauppaan kuuluvat PACCOR Finland Oy:n lähettämö- ja hyllytystoiminnot. Näistä toiminnoista siirtyy 14 henkilöä VR Transpointin palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä 1.2.2012 alkaen. Suunnitelmissa on myös siirtää VR Transpointin toiminnot Hämeenlinnassa uusiin tiloihin Moreenissa ensi vuoden vaihteessa. VR Transpointin tulevat tilat sijoittuvat PACCOR Finlandin rakenteilla olevan tehdaskiinteistön välittömään läheisyyteen. VR Transpointista tulee myös PACCOR Finland Oy:n pääyhteistyökumppani kotimaan maantiekuljetuksissa. PACCOR tuottaa kuluttajapakkauksia ja niihin liittyviä palveluja pääasiassa elintarviketeollisuudelle. PACCOR Finland Oy on osa PACCOR Groupia, jolla on 19 tehdasta Euroopan 13 eri maassa. PACCOR Finland on perustettu vuonna 2009. Hämeenlinnassa yritys on toiminut osana Huhtamäki-konsernia vuodesta 1965 lähtien.

Uutisarkistoon